Taiteen tunnelmaa

Juha Tikanoja 1.-15.5.26

Jo pienenä, niin kauan kuin kynä on pysynyt kädessä, tykkäsin piirrellä erilaisia kuvioita, jotka enemmän muistuttivat silloin abstrakteja sotkuja, värikylläisiä melko usein. Myös katsoessani isäni tekemisiä hänen vapaa-ajallaan paperin ja kynän kera, inspiroiduin siitä ja sain omaan tekemiseen vuosien varrella vaan lisää potkua.

Jossain vaiheessa isäni totesi minulle, että älä pidä kynttilääsi vakan alla vaan anna palaa, anna luovuuden kukoistaa. Tämän parempia ja kannustavampia sanoja on vaikea saada – kiitollinen olen ollut joka päivä noista sanoista. Jos sinulla on annettu lahja niin se on tarkoitettu jaettavaksi; näin
hän sanoi ja näin ymmärsin. Niin hänkin teki. Lyijy- ja värikynien sekä vesivärien lisäksi välillä käytin
vain pastelliliituja, joilla tein paljon erilaisia harjoitteita ja teoksia. Osa päätyi ystävien ja tuttujen seinille, osa ei.

Sitten kun jäin itse eläkkeelle, veljeni lievästä painostuksesta, päätin aloittaa maalaamisen, tällä
kertaa akryylimaaleilla 2018. Intohimo oli vallannut minut. Vuoden 2018 alusta asti melkein kaikki
tai ainakin hyvin monet teokseni ovat saanet inspiraationsa joko Italiasta tai Ranskasta.
Aloittaessani maalaamisen, en tosin aina tiedä mihin ensimmäinen siveltimen vetoni milloinkin
johtaa.

Haluan jakaa tätä annettua lahjaa koettujen tunnelmien, kohtaamisten, maisemien, erilaisten
hahmojen, värien ja niiden yhdistelmien muodossa omaksi sekä tietysti toisten iloksi ja koettavaksi. Oheiset kahdeksan teosta ovat 2024-2025 vuoden tuotantoa.

Virva Svala 16.-31.3.26

Olin 14-vuotias, kun löysin isäni vanhat öljyvärit ja maalasin ensimmäiset öljyvärityöni. Muistan yhä tuon hetken: värin tuoksun, hitaasti kuivuvan pinnan ja tunteen siitä, että maalaaminen avasi uuden tavan katsoa maailmaa. Siitä lähtien maalaaminen on ollut pysyvä osa elämääni.

Työskentelen öljy-, akryyli- ja vesiväreillä. Maalauksissani liikutaan usein puoliabstraktien maisemien ja tunnelmien äärellä. Minua kiinnostavat erityisesti valo, värisävyt ja luonnon hienovaraiset hetket – tilanteet, joissa tuttu maisema muuttuu hieman unenomaiseksi.

Maalausprosessini on rauhallinen ja kerroksellinen. Rakennan teoksia vähitellen: pehmeät siveltimenvedot, valon heijastukset ja värikerrokset muodostavat tiloja, joissa todellisuus ja mielikuvitus kietoutuvat yhteen. Inspiraationi syntyy usein arjen havainnoista – öisistä kaupungin valoista, kukista, linnuista ja eläimistä – sekä muistoista ja mieleen jääneistä tunnelmista.

Olen valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta ja opiskellut myöhemmin myös Avoimessa taidekoulussa. Olen pitänyt useita yksityisnäyttelyitä ja osallistunut aktiivisesti yhteisnäyttelyihin vuosien varrella. Tällä hetkellä työskentelen Taidetila Viiiiidessä Helsingin Kalliossa.

Eva Rissanen 1.-15.3.26

Olen lapsesta asti rakastanut kaikenlaista pikkutarkkaa käsillä tekemistä, ja piirtämisestä tuli minulle jo varhain luonnollinen tapa ilmaista itseäni.

Aikuisena aloin maalata öljyväreillä ammatikseni ja töitäni on ollut esillä lukuisissa kotimaisissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä. Joitakin vuosia sitten sain ystävältäni lahjaksi hänen taiteilijaisänsä vanhat värikynät. Siitä lähtien palasin rakkaaseen lapsuuteni harrastukseen, ja öljyvärit vaihtuivat värikyniin.

Värikäs luonto, kasvit ja eläimet ovat minulle ehtymätön inspiraation lähde. Piirtäminen on mielestäni ihanan rentouttavaa, lähes terapeuttista. Toivon, että teokseni välittävät katsojilleen saman kauneuden ja ilon, jonka äärellä ne ovat syntyneet.

Rita Luukas 16.-28.2.26

Kuljen päivittäin ajatuksissani Helsingin keskuspuistossa. Eräänä keväänä pysähdyin julkisen istutuksen äärelle. Kuolleen vuorenkilven lehteen osuva auringonvalo sai sen välkehtimään kullan eri sävyissä. Ympärillä oli roskaa, välinpitämättömyyttä ja unohdettua kaupunkitilaa – merkkejä siitä, miten helposti loisto haalistuu ja huolenpito unohtuu.

Tuona aikana myös oma elämäni oli vaiheessa, jossa moni asia tuntui kuluneelta ja keskeneräiseltä. Siksi pysähdyin katsomaan tarkemmin. Vuorenkilpi ei ollut luovuttanut. Kevään edetessä pienet nuput nousivat maasta, uudet lehdet vahvistuivat ja peittivät alleen roskat. Sitkeys oli hiljaista, mutta väistämätöntä.

Seuratessani tätä muutosta syntyi maalaukseni Hiljaisuus. Työ eteni hitaasti, kerros kerrokselta, samaan tahtiin kasvukauden kanssa. Prosessi oli minulle puhdistusrituaali – irtiotto ulkopuolisesta melusta. Maalaaminen oli tapa jäsentää kokemusta, jossa elämän raadollisuus ja odottamaton valo voivat olla läsnä yhtä aikaa.

Teoksissani palaan tähän jännitteeseen: haurauden ja voiman, kulumisen ja uudistumisen, varjon ja valon rinnakkaisuuteen. En tarjoa valmiita vastauksia, vaan tilan pysähtyä. Toivon, että katsoja kokee teosten äärellä oivalluksen – ehkä hetken ymmärrystä, jossa jokin vaikea asettuu uuteen mittakaavaan.

Hiljaisuus ei ole tyhjyyttä, vaan hetki, jossa muutos on jo alkanut.